sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Työt ovat raskaita mutta taukoja on paljon


Aamu alkaa lypsämisellä klo. 05.30 Navetalle lähtiessä voi ottaa leivän jonka syö kävellessä navetalle. Lehmät lypsetään 22 paikkaisella takalypsyasemalla. Elukat ovat siinä vierekkäin lypsäjän edessä. Vetimet pyyhitään kuivalla paperilla, paperi heitetään roskiin ja otetaan suihkeet lattialle. Jos maito näyttää terveelle; tupsitaan lypsimet paikalleen. Lypsettävänä on yhteensä 120 lehmää, suurin osa Holsteineja ainoastaan muutama Ay. Talon emäntä juottaa vasikat. Lypsy kestää yleensä pari tuntia, sen jälkeen menemme syömään aamiasta ja juomaan kupposen teetä.

Seuraavaksi on vuorossa ruokinta. Paalit kannetaan suoraan pöydälle kuormaajalla, sitten paalirehun päälle ajetaan maissia ja perunoita purkavalla kauhalla. Nuorkarjalle syötetään pehkua ja pelletin näköistä nappulaa, sekin maistuu sokerilta, niin kuin kaikki täällä. Ruokinnan jälkeen menemme juomaan kupposen kahvia. Tämä on ainut hetki jolloin juodaan kahvia päivän aikana. Minä joka olen aina pitänyt teen juojia pelleinä olen alkanut jopa vähän pitää teestä. Toivottavasti se loppuu kun pääsen takaisin Suomeen.

Tässä vaiheessa kello on noin puoli yksitoista on aika palata kahvilta takaisin töihin. Nyt on vuorossa erilaisia korjailu tai rakennus hommia. Eräänä päivänä huolsin tilan paalaimen. Toisena rakennettiin verho seinää navettaan, se ei ole vielä valmis. Kello vaille yksi taasko tauko=? Joo mennään brunssille. Tässä vaiheessa syödään paljon leipiä. Kaikki leivät on koristeltava aivan hurjiksi, vain mielikuvitus on rajana. Leivälle laitetaan suklaan lisäksi mansikka hilloa, vattu hilloa, pekonia, voita, juustoa, munaa, stöffeleitä tai variinisokeria. Leivän sisään on usein leivottu rusinoita tai sokeria. Tämän jälkeen otetaan pikku nokoset ja mennään jatkamaan erilaisia puuhasteluja.

Iltalypsylle lähtiessä voi juoda kupposen Teetä ja ottaa pari keksiä heillä on tapana sanoa: "yksi kummallekin jalalle!" Olen miettinyt että,  että eikö jalattomat saa ottaa yhtään. Iltalypsy hoituu samalla lailla kuin aamulypsykin. Parret kuivitetaan jonkinlaisella kutterilla pari kertaa päivässä. Iltalypsyn jälkeen syömme lämpimän ruuan. Ja lautasellisen mysliä ja jukurttia, jukurtin sekaan pitää tietenkin laittaa sokeria. Loppu ilta on vapaata. Illalla voi juoda teetä tai jonkinlaisia mehuja.



                                  Ruoho on alkanut jo vihertää, kohta päästään peltohommiin.
                            

                             

3 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Hei Topi ja hienoa kun kirjoitat blogia! Seuraan sun menoa ja meininkiä ja voin mielellään tehdä nostoja jostain aiheista myös koulun facebook-seinälle, kävin jo jakamassa sinne yhden kuvan sun blogista!! Ota joku hollantilaisselfie niin nähdään miten komea nuorimies sieltä postailee! terkkuja markkinoinnista lähettää rauni.juutinen@ysao.fi

      Poista